Mobiilipeli rohkaisee ottamaan koronarokotteen

Mobiilipeli rohkaisee ottamaan koronarokotteen

Mobiilipeli rohkaisee ottamaan koronarokotteen

Antidote COVID-19 -peli tavoittaa kohderyhmiä, joita perinteinen terveysvalistus ei tavoita. Peli oikaisee koronaan liittyvää disinformaatiota ja kannustaa kaikkia, etenkin nuoria ottamaan koronarokotteen.

Palkittu suomalainen peliyhtiö Psyon Games on kehittänyt Antidote COVID-19 -mobiilipelin oikaistakseen koronaan liittyvää disinformaatiota ja rohkaistakseen etenkin nuoria ottamaan koronarokotteita pandemian nujertamiseksi.

Peli julkaistiin tiistaina 19.10. ja se on nyt ladattavissa sovelluskaupoista.

Psyon Games alkoi kehittää rokoteviestinnän tarpeisiin suunnattua Antidote-peliä jo vuonna 2016, siis paljon ennen koronapandemiaa. Peli voitti Suomen peliteollisuuden Vuoden Hyötypeli -palkinnon vuonna 2017.

Taustalla oli ajatus, että mobiilipelien avulla pystytään tutkitusti tavoittamaan sellaisia kohderyhmiä, joita ei perinteisellä terveysvalistuksella tavoiteta. Psyon Gamesin omassa vertailussa huomattiin, että pelaajat viihtyivät Antidote-pelin ensimmäisen version parissa jopa 40 kertaa pidempään, kuin vastaavaa tietoa välittävillä terveysaiheisilla Internet-sivustoilla.

Pandemian aikana Antidote-pelistä kehitettiin Antidote COVID-19 -peli nimenomaan koronapandemian torjumiseen.

– Ajatus syntyi vuoden 2020 lopulla. Vaikutti siltä, että käsillä on akuutti tilanne, johon halusimme tarttua, kertoo Psyon Gamesin operatiivinen johtaja Valtteri Lahti.

Strateginen tornipuolustuspeli

Antidote COVID-19 -pelissä pelaaja on sankaritutkija, joka ohjaa immuunijärjestelmän soluja päihittääkseen koronaviruksen ja muut taudinaiheuttajat. Näin hän kerää tutkimuspisteitä kehittääkseen rokotteita, jotka ovat ainoa keino päättää maailmanlaajuinen pandemia.

– Kyseessä on tornipuolustuspeli. Tornit ovat immuunijärjestelmän soluja, joiden strateginen asettelu taistelukentällä määrittää pelaajan menestystä. Viholliset ovat bakteereja ja viruksia, jotka yrittävät päästä suojeltavan kantasolun kimppuun, Valtteri Lahti kertoo.

Pelin edetessä pelaaja voi kehittää rokotteita, joilla voi heikentää vihollista tai vahvistaa puolustusyksiköitä. Puolivälissä peliä virus kuitenkin mutatoituu, ja siitä tulee entistä vaikeampi päihitettävä.

Peli on saanut inspiraationsa monien 90-luvulla kasvaneiden tuntemasta Olipa kerran elämä -animaatiosarjasta, jossa käsiteltiin monimutkaisiakin ihmiskehon toimintaan ja terveyteen liittyviä aiheita ymmärrettävästi ja kiinnostavasti.

Pelin tavoitteet puolestaan on määritelty yhdessä WHO:n kanssa. Niitä ovat COVID-19-tietoisuuden levittäminen sekä tiedon levittäminen ennaltaehkäisevistä toimista ja rokotteista.